Helpotusta arkeen autotallin nosto-ovella

Autotallit ovat Suomessa omakotitalojen pihalla varsin tuttu näky. Yhä useampi rakentaja suunnittelee pihapiiriin autotallin helpottamaan arkeaan – sen avulla auto on sääoloista huolimatta aina lämmin ja puhdas, valmiina matkaan. Sääolot saattavat kuitenkin tehdä tepposet myös autotallin omaavalle. Perinteisesti avautuvat ovet eivät nimittäin välttämättä talvella aukea ilman lumen kolaamista niiden edestä. Kiireisinä hetkinä tällaiset ovet kuluttavat myös aikaa, sillä ne täytyy käydä erikseen sulkemassa ja avaamassa. Täsmäratkaisu näihin ongelmiin on autotalliin asennettava nosto-ovi.

Nosto-ovien ominaisuuksia

Nykyään autotallien nosto-ovet ovat yleistyneet runsaasti. Kysynnän myötä myös niiden valikoima on lisääntynyt valtavasti: valittavana on niin moderneihin, perinteisiin kuin vanhan tyylisiinkin kokonaisuuksiin sopivia nosto-ovia. Erilaisin pintamateriaalein ja -kuvioin varusteltuja ovia löytyy eri valmistajilta valtavasti, ja niiden ansiosta autotallille saa huolitellun ja ryhdikkään ilmeen. Pintamateriaali on yleensä pulverimaalattua terästä, joka säilyttää värinsä ja huolitellun ulkonäkönsä vuosikausia pelkän puhdistuksen avulla. Lisäksi nosto-oviin on saatavilla erilaisia lisävarusteita, kuten käyntiovia, ikkunoita, tuuletusräppänöitä, erilaisia lukitusmahdollisuuksia, sekä esimerkiksi kaukosäätimellä tai puhelimeen asennettavalla sovelluksella toimiva etäohjaus. Parhaimmillaan autotalliin pääsee siis vaivattomasti vain nappia painamalla, mutta nosto-ovet ovat käsikäyttöisenäkin kevyitä avata ja sulkea.

Helppokäyttöisyytensä ja turvallisuutensa ansiosta nosto-ovet sopivat äärettömän hyvin lapsiperheiden käyttöön, kuten myös seniorikansalaisillekin. Ovilamelleihin asennettu sormisuojaus  estää sormien joutumista kääntyvän paneelin väliin, ja automatiikka estää oven sulkeutuessa väliin puristumisen. Lähes äänettömästi aukeavat ja sulkeutuvat nosto-ovet ovat kestäviä ja laadukkaita, pysyen toimintakuntoisina vuodesta toiseen. Laadukas ja oikein asennettu ovi säästää myös autotallin lämmityskustannuksissa, sillä huolellisten tiivistysten ja oikeanlaisten rakenteiden ja materiaalien myötä lämpö pysyy autotallin sisäpuolella. Ovilamellin sisus on polyuretaanivaahtoa, joka on erityisen hyvä eriste. Ovet toimivat oikein asennettuina myös ääntä eristävästi, ja ovat vedenpitäviä. 

Hyvä suunnittelu on asennuksen perusta

Autotallin nosto-oven asennusta edeltää tarkka suunnittelu. Autotallin rakenteiden kunto tarkastetaan, ja pintojen suoruus ja tasaisuus mitataan. Nämä asiat vaikuttavat nosto-oven tiiviyteen, joten niiden on oltava kunnossa ennen asennusta. Nosto-oven kokoa arvoidessa tulee mitata sen aukon koko, johon ovea ollaan asentamassa. Ideaalitilanne on, että oviaukko on juuri sen kokoinen kuin aiottu ovi, mutta asennustavan puolesta myös pieni heitto oven koossa on sallittu. Ovia on mahdollista tilata myös mittojen mukaan. Ongelmaksi voi muodostua, jos ovi on liian suuri, sillä yleensä karmien ulkopuolella ei ole riittävästi vahvaa materiaalia kestävän kiinnityksen onnistumiseksi. Autotallin nosto-ovi asennetaan aina oviaukon sisäpuolelle ovikarmiin tukevaa ja kestävää kiinnitystä käyttäen.

Huomioi turvallisuus

Mikäli päättää asentaa nosto-oven itse, on muistettava kiinnittää huomiota työturvallisuuteen. Ohjeet tulee lukea huolellisesti, jotta vahingot saadaan minimoitua. Käyttöohjeita täytyy noudattaa tarkasti työn edetessä, ja tarvittaessa apua kannattaa kysyä jälleenmyyjältä tai vastaavalta ammattitaitoiselta henkilöltä. Asennuksen aikana kellot, korut ja löysät vaatteet voivat aiheuttaa turvallisuusriskin, joten niitä on syytä välttää. Kiinteät tikkaat ovat asennustyössä huomattavasti turvallisemmat turvallisemmat, kuin nojatikkaat. Kannattaa myös huomioida, että mikäli ovesta tulee sähkökäyttöinen, täytyy sen manuaalinen toimivuus varmistaa sähkökatkojen varalta vara-ovien puuttuessa. Kaikki asennusohjeet kannattaa säilyttää tulevia turvatarkastuksia ja määräaikaishuoltoja ajatellen. 

Autotallin nosto-oven asennus

Huolellisen suunnittelun, tilaamisen, ja vanhan oviratkaisun purkamisen jälkeen on edessä uusien ovikarmien kiinnitys autotallin seinään. Karmien kiinnitys onnistuu parhaiten akku- tai iskuporakoneesta seinämateriaalista riippuen. Vatupassilla tarkastaen pysyy parhaiten perillä siitä, säilyttävätkö elementit suoruutensa asennustyön edetessä. Karmien kiinnittämisen jälkeen kasataan oven kiskosto – ensin pysty- ja sitten vaakakiskot. Vaakakiskot asennetaan joko autotallin kattoon, tai kiinnitetään erillisillä kiinnityskulmilla roikkumaan katosta. Kiskojen suoruus on hyvä tarkastaa, ja mikäli siinä on puutteita, voidaan sen suoruutta korjata säätöpultteja hyödyntäen.

Tämän jälkeen asennetaan ovilamellit. Alimmaisen lamellin tunnistaa paksusta kumitiivisteestä, jolla se tiivistää oven alareunan kynnystä vasten. Lamellien asennuksen yhteydessä myös oven rullat ja saranat ruuvataan kiinni. Samoin asennetaan ovea kannattelevat vaijerit ja jouset. Seuraavaksi on vuorossa painontasausjärjestelmän asennus. Tämä vaihe koetaan usein haastavaksi, ja painontasausjärjestelmän suhteen moni kääntyykin ammattilaisen puoleen, vaikka asentaisikin muutoin nosto-oven itse. Kun nosto-oven sujuva liikkuminen on asennuksen jälkeen varmistettu ja painontasausjärjestelmä on kunnossa, voidaan asentaa puomista ja moottorista koostuva koneisto. Moottori pyörittää ylimpään lamelliin metallisen tangon avulla kiinnittyvää hammashihnaa, joka kulkee puomin sisällä. Sähköisen avaajan asentaminen on nosto-oviin saatava lisävaruste. Myös lisävarusteena hankitut käyntiovet asennetaan erikseen saatujen ohjeiden mukaisesti. Ennen käyttöönottoa tiivisteet ja kulutusosat voidellaan niiden pitkän käyttöiän takaamiseksi.

Apua ammattilaisista

Nykyään autotallin nosto-ovien asennus on tehty ohjeilla ja mekanismeilla siinä määrin helpoksi, että se on mahdollista toteuttaa itse. Asennustyö on kuitenkin tehtävä jo suunnitteluvaiheesta saakka tarkasti, ja mikäli haluaa varmistua täsmällisestä lopputuloksesta sekä päästä helpolla, kannattaa kääntyä ammattitaitoisen asentajan puoleen. Yleensä autotallin nosto-ovien toimittajat tarjoavat palvelua, jossa he kartoituskäynnillä suunnittelevat yhdessä asiakkaan kanssa tulevan nosto-oven ja sen tarpeet. Tämän jälkeen he purkavat vanhan oven rakennuksen kantavat rakenteet huomioiden, asentavat uuden nosto-oven, ja toimittavat sitten vanhat materiaalit asianmukaisesti kierrätettäväksi. 

Autotallin nosto-oven oikeaoppinen asennustyö on oven varmatoimisuuden, tiiviyden ja kestävyyden perusta.